Europassi on kehitetty parantamaan opiskelijoiden ja työntekijöiden mahdollisuuksia Euroopassa. Europassi auttaa ihmisiä liikkumaan sekä tekemään tietonsa ja taitonsa ymmärretyiksi – Euroopan laajuisesti.
Europassin asiakirjat mielletään yleensä luonnolliseksi osaksi erilaisia liikkuvuusohjelmia. Oppimisjaksolle Eurooppaan lähtevät opiskelijat voivat Europass-ansioluettelon ja -kielipassin avulla kuvata itse kokemuksiaan ja osaamistaan tavalla, joka tunnistetaan kaikissa EU/ETA-maissa. Oppilaitoksen myöntämässä liikkuvuustodistuksessa on puolestaan mahdollista kuvata vielä yksityiskohtaisemmin niitä tietoja ja taitoja, jotka opiskelija on saavuttanut kansainvälisen oppimisjakson aikana.
Liikkuvuuden edistämisen ohella Europassi on kuitenkin tärkeä työkalu myös tutkintojen tunnustamistyössä. Yhä useammat suomalaiset hakeutuvat Suomessa suoritetun koulutuksensa perusteella ulkomaille töihin tai jatko-opintoihin. Samaan aikaan Suomeen saapuu erityisesti muista Euroopan maista entistä enemmän ihmisiä, joilla on ulkomaisia tutkintoja.
Europass-asiakirjoista tutkintotodistusten liitteet (Certificate Supplement ja Diploma Supplement) ovat tarkoitettu kansainväliseen käyttöön tilanteissa, joissa ulkomainen työnantaja tai oppilaitos tarvitsee lisätietoja toisessa maassa suoritetusta tutkinnosta, tutkinnon antamasta ammattipätevyydestä tai kelpoisuudesta sekä tutkinnon myöntäneestä oppilaitoksesta.
Ulkomaille lähteminen ei aina ole tarkkaan suunniteltua, vaan toisinaan oman maan rajojen ulkopuolelle päädytään sattumien summana ja vasta vuosien päästä tutkinnon suorittamisesta. Tämän vuoksi tutkintotodistuksen liite on hyvä olla olemassa, vaikkei ulkomaille lähteminen olisi ajankohtaista juuri valmistumisen hetkellä.
Asiantuntija Tiina Heinilä,
Suomen Europass-keskus
Suomen Europass-keskus julkaisi ensimmäisen Osaaja-asiakaslehtensä syyskuussa 2007, ja käsillä oleva Osaaja on järjestyksessään kolmas. Nyt on hyvä aika pyytää lukijoiltamme palautetta.
Osaajan tarkoituksena on ollut alusta lähtien kertoa Europassin kuulumisia ennen kaikkea käyttäjien näkökulmasta sekä esittelemällä erilaisia kokemuksia ja ideoita siitä, miten Europassin asiakirjoja voi hyödyntää. On hyvä muistaa, että Europassi on tarkoitettu kaikille. Tämän vuoksi Osaaja-lehtiä suunniteltaessa on pyritty huomioimaan erilaiset kohdeyleisöt eri koulutusasteiden opiskelijoista neuvontatyön ammattilaisiin.
Klikkaa tästä ja siirry lukijakyselyymme. Laitamme kaiken saamamme palautteen korvan taakse – niin Osaajan kuin muunkin toimintamme osalta.